Villa Preiskarissa ollaan hurahdettu saarielämään, puutarhaan ja erityisesti yrtteihin, kesään ja aurinkoon, aaltojen loiskeeseen ja lokkien kirkunaan, luonnon seuraamiseen ja vuodenaikojen vaihteluihin. Kirjoittelen elämästämme saaressa, saaren luonnosta ja hieman sen asukkaistakin. Niin ja tietysti huvilarakentamisesta saariolosuhteissa. Olet tervetullut mukaan!
Kasvihuoneen kuulumisia
Villa Preiskarissa on pieni ja vanha kasvihuone, joka tosin alkaa peittyä ihan lepikkoon eikä aurinko sinne oikein edes yllä. Kuitenkin keväällä, auringon pikkusen pilkistäessä taivaanrannalla, pitää siemeniä pistää multaan ja vaalia pieniä taimia kuin kukkaa kämmenellä. Kyllä sieltä satoa on joka vuosi on saatu vaan nyt näyttää huonolta: huomenna alkaa syyskuu ja tomskut vasta innostuivat kukkimaan. Sato taitaa jäädä vain basilikaan ja chileihin. Paprikatkin vasta kukkivat.
"Laurilta laumaan ja Perttulilta peräti pois"
Ollaan edetty jo elokuun lopulle ja ilmassa on syksyn tuntua kovasti, ilmakin ihan tuoksuu syksylle. Yöt ovat jo niin, niin pimeitä ettei tuttu pihapiirikään tunnu enää tutulta vaan varovasti pitää saunapolulla astella.
Päivällä taitaa kesä ja syksy tapella keskenään, sillä niin kesäisiä päiviä on ollut. Aurinko houkuttelee vielä terassille kahvimuki kädessä siristelemään silmiä ja keräämään voimia talven varalle.
Meriharakoita ei enää näy, ovat muuttaneet talvehtimisalueilleen poikasineen. Talitinttien poikaset pirahtivat lentoon ja katosivat pihapiiristä. Västäräkki sentään vielä hyppelee, heiluttelee pyrstöään ja tsit-tsittelee luonamme. Myös "tukka-elvikset" eli tukkakoskelon pojat ovat kasvaneet melkoisiksi mötkölöiksi ja kaakattavat kovasti lempipaikkamme; laiturin vieressä saarikoirillemme, jotka eivät välitä niitä edes vilkaista! Sekös nostaa tukka-elviksien luuloja itsestään, kun kaakatus käy koirien korviin ja ne lähtevät laiturilta pois. Kyllä siinä koskelon pojat pörhistelevät kovasti ja isottelevat, kun saivat taas "peloteltua" laituriasukit pois" Kamera kuitenkin vielä epäilyttää ja linnut uiskentelevat hieman kauemmaksi.
Hieman haikealta tuntuu kesän loppuminen ja syksyn alkaminen, vaikka ihanan lämpimiä ovat olleet elokuun pimeät illat. Vuoden kiertokulkua on mielenkiintoista seurata ja siinä mukana elää. Jospas hienoinen haikeus sydämestäkin haihtuisi pois...
Ja auringonsäteitä keräisi varastoon:
Päivällä taitaa kesä ja syksy tapella keskenään, sillä niin kesäisiä päiviä on ollut. Aurinko houkuttelee vielä terassille kahvimuki kädessä siristelemään silmiä ja keräämään voimia talven varalle.
Meriharakoita ei enää näy, ovat muuttaneet talvehtimisalueilleen poikasineen. Talitinttien poikaset pirahtivat lentoon ja katosivat pihapiiristä. Västäräkki sentään vielä hyppelee, heiluttelee pyrstöään ja tsit-tsittelee luonamme. Myös "tukka-elvikset" eli tukkakoskelon pojat ovat kasvaneet melkoisiksi mötkölöiksi ja kaakattavat kovasti lempipaikkamme; laiturin vieressä saarikoirillemme, jotka eivät välitä niitä edes vilkaista! Sekös nostaa tukka-elviksien luuloja itsestään, kun kaakatus käy koirien korviin ja ne lähtevät laiturilta pois. Kyllä siinä koskelon pojat pörhistelevät kovasti ja isottelevat, kun saivat taas "peloteltua" laituriasukit pois" Kamera kuitenkin vielä epäilyttää ja linnut uiskentelevat hieman kauemmaksi.
Hieman haikealta tuntuu kesän loppuminen ja syksyn alkaminen, vaikka ihanan lämpimiä ovat olleet elokuun pimeät illat. Vuoden kiertokulkua on mielenkiintoista seurata ja siinä mukana elää. Jospas hienoinen haikeus sydämestäkin haihtuisi pois...
Ja auringonsäteitä keräisi varastoon:
Metsäretkiä ja gurmee-ruokaa
Villa Preiskarissa piipahdetaan usein kävelemässä huvilan takaa alkavassa metsässä, milloin kylävieraiden lasten kanssa seikkailemassa, milloin koirien kanssa nuuskimassa mielenkiintoisia koloja tai muuten vain haahuilemassa.
Metsä on ihana paikka. Vaikka kulkisi samoja polkuja, niin aina voi löytää uusia asioita: naavaisia puita, menninkäisten koloja tai lintujen pesiä. Saarikoiratkin ovat oppineet nauttimaan metsäpoluista.
Tavallisesti Villa Preiskarin mamma kävelee siellä yksin, vain koirat matkassa ja ilman kameraa, mutta tänään teimme metsäretken kahdestaan ja kamerakin oli matkassa. Niin ja tietysti saarikoirat!
Löysimme puun, jonka kasvupaikka oli hieman kummallinen. Piti hieraista muutaman kerran silmiä ennen kuin uskottiin. Kyllä, kiven päälle oli puu juurensa asettanut!
Metsäretken jälkeen saarikoirat putsaavat tassunsa ja käpertyvät terassin alle varjoon päiväunille.
Mutta Villa Preiskarin mamma etsi sieniveitsensä ja teki haperokastiketta: paloitellut haperot paistetaan voissa, lisätään ripaus suolaa ja pippuria, sipulia, muutama lusikallinen pippurista tuorejuustoa, loraus kolmen juuston kermaa ja annetaan porista puuliedellä kunnes omasta maasta kuokitut uudet perunat ovat kypsyneet.
Jälkiruuaksi paistetaan samalla tulilla nopeasti kananmuna-lättyjä (normaliin taikinaan lisätään vain tuplamäärä kananmunia, silloin lättyset nousevat pannulla reunoiltaan kupeiksi) vatkataan kermavaahtoa ja "lättykupin" päälle laitetaan vielä tuoreita mansikoita ja mustikoita. Nam!
Höysteeksi oman kasvimaan salaatteja, herneenpalkoja ja pinaattia. Kunnon lähiruokaa. Voiko ihminen muuta gurmee-ruokaa arkipäivänä halutakaan?
Villa Preiskarin mamma vasta opettelee sieniruokien laittamista, joten kertoisitko oman sieniruoka-reseptisi minulle kokeiltavaksi ja opeteltavaksi?
Mamma kiittää ja kumartaa
 |
| Onkohan menninkäisen naavaparta unohtunut oksalle? |
Metsä on ihana paikka. Vaikka kulkisi samoja polkuja, niin aina voi löytää uusia asioita: naavaisia puita, menninkäisten koloja tai lintujen pesiä. Saarikoiratkin ovat oppineet nauttimaan metsäpoluista.
Tavallisesti Villa Preiskarin mamma kävelee siellä yksin, vain koirat matkassa ja ilman kameraa, mutta tänään teimme metsäretken kahdestaan ja kamerakin oli matkassa. Niin ja tietysti saarikoirat!
Löysimme puun, jonka kasvupaikka oli hieman kummallinen. Piti hieraista muutaman kerran silmiä ennen kuin uskottiin. Kyllä, kiven päälle oli puu juurensa asettanut!
Metsäretken jälkeen saarikoirat putsaavat tassunsa ja käpertyvät terassin alle varjoon päiväunille.
Mutta Villa Preiskarin mamma etsi sieniveitsensä ja teki haperokastiketta: paloitellut haperot paistetaan voissa, lisätään ripaus suolaa ja pippuria, sipulia, muutama lusikallinen pippurista tuorejuustoa, loraus kolmen juuston kermaa ja annetaan porista puuliedellä kunnes omasta maasta kuokitut uudet perunat ovat kypsyneet.
Jälkiruuaksi paistetaan samalla tulilla nopeasti kananmuna-lättyjä (normaliin taikinaan lisätään vain tuplamäärä kananmunia, silloin lättyset nousevat pannulla reunoiltaan kupeiksi) vatkataan kermavaahtoa ja "lättykupin" päälle laitetaan vielä tuoreita mansikoita ja mustikoita. Nam!
Höysteeksi oman kasvimaan salaatteja, herneenpalkoja ja pinaattia. Kunnon lähiruokaa. Voiko ihminen muuta gurmee-ruokaa arkipäivänä halutakaan?
Villa Preiskarin mamma vasta opettelee sieniruokien laittamista, joten kertoisitko oman sieniruoka-reseptisi minulle kokeiltavaksi ja opeteltavaksi?
Mamma kiittää ja kumartaa
Loppukesä
Jo elokuu! Mihin tämä kesäkausi on mennyt?? Onko kiirettä havaittavissa Villa Preiskarissa... emme ainakaan myönnä! Päiväohjelmaan kuuluu kasvihuonessa kastelua, chilejen tutkailua ja yrttien keräämistä, mansikkamaalla pitää myös pyörähtää ja kerätä aamupalalle muutama "mollukka",
(Villa Preiskarissa on pieni, noin 70 Polka-mansikkapensaan mansikkamaa, nam)
koirille antaa ruokaa ja vaihtaa puhdas juomavesi (sessukoilla on kummallakin omat ämpärilliset vettä ja silti ne saattavat juosta rantaan juomaan merivettä!) kasteisella nurmikolla tepastelua ennen kuin kahvimukin kanssa ehtii laiturille istuksimaan ja nauttimaan hetken luonnosta.
Usein joutsenperhekin tulee aamupalalle rantavesiin.
Joutsenperheelläkin on kiire saada jälkikasvunsa siivet kantamaan pitkälle matkalle.
Villa Preiskarissa metsikön puut on sen verran tiheässä ja isoja ettei aurinko kunnolla pääse mustikalle väriä antamaan ja niitä kypsyttämään, mutta kyllä sieltä aina piirakkamarjat löytää. Tai ainakin marjat mustikkamaitoon.
Aamupuuhien jälkeen Villa Preiskarissa tehdään sitä, mikä fiilis sattuu päälle tulemaan. Keskeneräisessä rakennuksessa eivät työt lopu...Välillä tuntuu ettei mitään saa aikaan ja kaikki vastustaa, välillä taas tulee näkyvää nopeastikin ja helposti, ihan suistsait. Tänään Villa Preiskarissa ollaan odottavissa lomatunnelmissa: enää kaksi aamua ja sitten ei herätyskello pärähdä soimaan 04.40. Alkaa elokuun pimeät ja lämpimät illat :)
koirille antaa ruokaa ja vaihtaa puhdas juomavesi (sessukoilla on kummallakin omat ämpärilliset vettä ja silti ne saattavat juosta rantaan juomaan merivettä!) kasteisella nurmikolla tepastelua ennen kuin kahvimukin kanssa ehtii laiturille istuksimaan ja nauttimaan hetken luonnosta.
Usein joutsenperhekin tulee aamupalalle rantavesiin.
 |
Villa Preiskarissa metsikön puut on sen verran tiheässä ja isoja ettei aurinko kunnolla pääse mustikalle väriä antamaan ja niitä kypsyttämään, mutta kyllä sieltä aina piirakkamarjat löytää. Tai ainakin marjat mustikkamaitoon.
Aamupuuhien jälkeen Villa Preiskarissa tehdään sitä, mikä fiilis sattuu päälle tulemaan. Keskeneräisessä rakennuksessa eivät työt lopu...Välillä tuntuu ettei mitään saa aikaan ja kaikki vastustaa, välillä taas tulee näkyvää nopeastikin ja helposti, ihan suistsait. Tänään Villa Preiskarissa ollaan odottavissa lomatunnelmissa: enää kaksi aamua ja sitten ei herätyskello pärähdä soimaan 04.40. Alkaa elokuun pimeät ja lämpimät illat :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)